Kuvat ja teksti Paula Heikkinen-Lehkonen

Aikaisemmin julkaistu Koiramme-lehdessä 6/2000

Paula Heikkinen-Lehkonen on omistanut koiria vuodesta -61 ja kasvattanut yli 200 pentuetta (karkea- ja sileäkarvaisia kettuterriereitä, englanninspringerspanieleita ja pitkäkarvaisia mäyräkoiria) sisältäen yli 100 muotovaliota, 30 kansainvälistä muotovaliota sekä useita käyttö- ja kaksoisvalioita kennelnimellään Wolfheart. Hän aloitti tuomarina -76 ja tuli allrounderiksi -96 ja on tuomaroinnut yli 35 maassa. Hän on myös luolakoetuomari. Hän on toiminut aktiivisesti useissa koirajärjestöissä ja on laajalti julkaistu kääntäjä, toimittaja ja valokuvaaja koiralehdissä ympäri maailman. SKL on myöntänyt hänelle kultaisen kunniamerkkinsä sekä Vuolasvirta-palkinnon.

Saluki on yksi vanhimmista koiraroduista. Lähi-Idän kansat ovat
pitäneet koiria epäpuhtaina ja halveksittavina eläiminä, mutta saluki on eri asia. Se on jo tuhansia vuosia ollut suuressa arvossa, ja on yhä edelleenkin. Maailma on muuttumassa, hiekka-aavikoiden ylväiden metsästäjien, beduiinien, elinolot kapenevat ja he elävät tänä päivänä usein köyhinä ja syrjittyinä. Metsästyskään ei ole kaikkialla enää sallittua. Mutta saluki on yhä arvossaan. Vaikka beduiini olisi työtön ja maaton, miehen kunnia on yhä kiinni siitä, kenellä on nopein koira.

Saluki on säilynyt kutakuinkin muuttumattomana vuosituhansien ajan. Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan alueen vinttikoirien jako kolmeksi eri roduksi (saluki, sloughi, azawakh) on jossain määrin keinotekoinen länsimainen keksintö. Beduiinille koiran ulkomuodolla ei ole suurta merkitystä, kunhan se on nopea ja kestävä. Toiset suosivat suurempia ja rotevampia koiria, toiset pieniä ja kevyitä. Joidenkin lyhytrunkoiset koirat ovat tehokkaita, toisilla on taas pitkärunkoisia. Jotkut koirista ovat lyhytkarvaisia, joillakin on hapsut. Karvapeitteen ja silmien värillä enempää kuin pään
leveydellä ei ole merkitystä metsästäjälle.

Eri alueilla koirissa on pieniä eroja, mutta ne ovat selvästi samaa tyyppiä. Sanat "saluki" ja "sloughi" ovat pikemminkin eri murteiden samaa asiaa tarkoittavia ilmaisuja. Arabiankielen aakkoset eivät täysin vastaa länsimaisia kirjaimia. Joidenkin mielestä olisi oikeaoppisempaa käyttää muotoa "saluq".

Koirien kohtalo nivoutuu politiikkaan

Israelin vinttikoirayhdistyksen puheenjohtaja ja allrounder-tuomari Zafra Sirik on ryhtynyt kartoittamaan maassa asuvien beduiinien koiria. Salukirotu, vaikka onkin levinnyt maailmanlaajuisesti, on geneettisesti kapea ja tästä aina seuraa tiettyjä ongelmia. Zafra on ruvennut auttamaan beduiinikasvattajia ja ottamaan rotuun heidän tähän asti rekisteröimättömiä koiriaan. Hän uskoo, että niiden avulla voisi geenipoolia laajentaa ja auttaa rodun kasvatusta.

Beduiinien asema Israelissa tänä päivänä on samantapainen kuin monien muiden alkuperäiskansojen, kuten esimerkiksi intiaanien, eskimoiden tai saamelaisten. Liikkuvaan paimentolaiselämään ei ole kuulunut maan omistaminen eikä pysyvien asumusten rakentaminen. Beduiinit ovat satoja, jopa tuhansia vuosia eläneet näillä seuduilla ja pitäneet aluetta omanaan, mutta siitä ei tietenkään ole koskaan ollut mitään mustaa valkoisella.

Kun Israelin valtiota ruvettiin rakentamaan, väki lisääntyi, maata ruvettiin raivaamaan ja kyliä ja kaupunkeja rakentamaan. Beduiinien oli tietenkin vetäydyttävä syrjemmäs. Teltoissa asuvaa, maata omistamatonta väkeä on helppo pitää arvottomana, eikä heidän perinteeseensä ole kuulunut barrikadeille nouseminen oikeuksiaan puolustamaan.

Israelissa asuu monia eri kulttuureja ja uskontoja edustavia
väestöryhmiä, eikä heidän rinnakkaiselonsa yhteensovittaminen ole kovinkaan yksinkertaista. Zafra pitää beduiinikysymystä yhtenä Lähi-Idän tulenarkana poliittisena ruutitynnyrinä, joka voi räjähtää millä hetkellä hyvänsä. Beduiinikylät ovat useimmiten kaupunkien laitamilla. Kun heidän perinteinen elämänmuotonsa on häviämässä, monetkaan heistä eivät ole sopeutuneet vielä muutokseen, eivätkä tiedä mitä tekisivät. Niinpä he ovat työttömiä ja kuluttavat aikaansa mm. metsästämällä salaa. Koirilla metsästäminen on kiellettyä Israelissa. Zafran mielestä se on enemmän poliittinen kuin eläinsuojelullinen päätös, ja kohdistuu nimenomaan beduiineihin.

Zafran operaatio on käynnistynyt yhdennellätoista hetkellä.
Länsimainen turmelus, televisio ja muu media ovat saavuttaneet beduiinitkin. Ruoho on aina vihreämpää naapurin puolella, ja niinpä he ovat keksineet risteyttää greyhoundia ja whippetiä koiriinsa saadakseen niistä nopeampia. Tosin aavikko-olosuhteissa tällaiset koirat eivät ole kovinkaan kestäviä ja käyttökelpoisia, mutta eivätpä beduiinitkaan enää ratsasta päiväkausia paahtavassa auringossa. He ajavat autoillaan yöllä jonnekin missä kukaan ei näe kun he päästävät koirat irti jänisten tai gasellien perään. Suurin sankari on se, jolla on nopein koira. Rotupuhtaudella ei ole heille välttämättä mitään merkitystä, eiväthän he ole koskaan olleet järjestäytyneen kenneltoiminnan piirissä.

Luottamus kasvaa hitaasti

Yksi salukien beduiinikasvattajista on Sultan Abu Rekiek, joka asuu Tel Shevassa. Zafran mielestä hän kuuluu järkevimpiin kasvattajiin, joka ymmärtää rotupuhtauden ja koirien hyvän hoidon merkityksen. Sultanilla on viisi-kuusi salukia ja parhaillaan on pentuekin. Sikäläisen mittapuun mukaan hänen koiransa ovat hyvin hoidettuja, mutta meikäläiseltä terveystarkastajalta tai kennelneuvojalta nousisi tukka pystyyn. Toisaalta, ei ihmistenkään elämä aina niin kovin hääppöistä ole.

Pihassa on pienen pieni tarha, jossa pennut ja nuoret koirat ovat ja kadun toisella puolella aaltopellistä ja kaikenmaailman romusta rakennetussa tarhassa asustaa pentujen emä. Tarhan ulkopuolella on lyhyeen ketjuun kytkettynä 12-vuotias kantaisä Pontiac, joka edustaa siinailaista tyyppiä. Sillä on koppinaan vanha autonkori. Nuoremmat koirat ovat sen jälkeläisiä, ja Sultan kertoo ylpeänä Pontiacin olevan niin maineikas metsästyskoira, että sillä riittää yhä astuttajia, vaikka se on jo vanha.

Beduiinitalossa eletään niin kuin ennen teltassa. Ovet ovat auki, eikä huonekaluja ole. Lattialla on patjoja ja tyynyjä, joilla istutaan. Televisio kuitenkin on. Sultanilla on suuri lapsikatras, kymmenkunta tenavaa. Vanhin tytär on lahjakas koulussa, mikä on suuri ylpeydenaihe. Zafra ihmettelee sitä, että kävijät kutsutaan tällä kertaa oikein sisään ja rouva tuo hedelmiä, kahvia ja teetä. Perinteen mukaan vaimo ei kuitenkaan osallistu keskusteluun vaan pysyy syrjemmällä, eikä hän halua tulla valokuvatuksi.

Zafra kertoo käyneensä tapaamassa Sultania ja katsomassa hänen koiriaan jo useamman kerran, mutta koskaan aikaisemmin ei ole kutsuttu sisään. Ilmeisesti tutustuminen ja luottamuksen voittaminen vie aikansa. Zafra on ottanut aikaisemmista pentueista Sultanilta pari koiraa, myynyt ne salukiharrastajille ja tuonut rahaa ja kuvia koirista nähtäväksi. Sultanin on vaikea käsittää millaisissa olosuhteissa Suomeen viety koira elää, kun saa kuvan, jossa koira seisoo lumessa. Hän ei ole koskaan eläessään nähnyt lunta, eikä hänellä taida olla selkeää käsitystä siitäkään, missä koko maa sijaitsee. Zafran toimet ovat kaikesta päätellen tehneet vaikutuksen, ja Sultan alkaa oivaltaa, että hänellä on jotakin hyvin arvokasta käsissään.

Sultan näyttää, kuinka koirat hyppävät käskystä pienen kuorma-auton lavalle, kun lähdetään metsästämään.
-Voimme olla koko yön metsästämässä. Jos koirat eivät revi gasellia pahasti, voimme käyttää lihan ja syödä, mutta jos eläin on revitty, annamme lihan koirille. Voi myös olla, että koirat vain ottavat gasellin kiinni eivätkä tapa sitä. Silloin päästämme sen menemään, hän selittää.

Metsästys ei lähde lihan tarpeesta, vaan se on ajanvietettä, lähinnä machomaista pullistelua ja kilpailua siitä, kenellä on parhaat koirat. Aseita ei ole mukana. Sultan kertoo monia tarinoita omien koiriensa erinomaisuudesta ja kuinka ne ovat voittaneet kaikki hänen kaveriensa koirat. Hän haaveilee siitä, että metsästys olisi luvallista. Poliisit ovat ampuneet monia beduiinien koiria, kun heidät on tavoitettu laittomasti metsästämästä.

Zafra on rokottanut Sultanin koirat, tuonut niille lääkeitä ja opettanut hänet käyttämään kuivamuonia. Sen lisäksi koirille syötetään kaikkea mitä perhe muutenkin syö. Koirat vaikuttavat terveiltä ja hyväkuntoisilta. Rodulle tyypilliseen tapaan ne suhtautuvat vieraisiin välinpitämättömästi, eivät tule tervehtimään, mutta eivät myöskään pelkää. Koiria ei tuoda sisälle taloon, eikä Sultan itse juurikaan koskettele koiriaan. Hän käskee lasten tuoda ruokaa ja vettä koirille, ja kun mennään hakemaan pentujen emä toiselta puolen katua olevasta tarhasta, Zafra saa ottaa sen ja päästää irti.

Salukikeskus teltassa

Kauempana Raatissa asustaa salukikasvattaja Jumaa el Abied, hyvin erikoislaatuinen henkilö, joka arvostaa perinteitä. Hän ei halua asua talossa, vaan kylän ulkopuolella teltassa. Teltan ympärillä on tosin rykelmä autoja, jotka kuuluvat Jumaan vieraille. Hän on vieraiden kunniaksi pukeutunut perinteiseen asuun. Jumaa on tummaihoinen, mikä tarkoittaa sitä, että hän kuuluu beduiinienkin joukossa alempaan kastiin, sillä mustien katsotaan olevan orjien jälkeläisiä. Koiriensa ansiosta hän on kuitenkin arvostettu asiantuntija.

Teltassa on käynnissä varsinainen salukikokous. Jumaa on koonnut joukon salukien omistajia näyttämään koiriaan Zafralle, ja sen lisäksi hänen parhaalle urokselleen on tuotu astutettavaksi narttu. Nartun omistaja on amerikkalaissyntyinen arabihevosia kasvattava nainen, joka on hevoskauppojen yhteydessä saanut Egyptistä salukinartun. Zafra ja hänen ystävänsä vinttikoirayhdistyksessä toimivat puhemiehinä ja jalostusneuvojina ja saivat astutuksen järjestettyä.

Seurue istuu tai lojuu patjoilla matalan pöydän ympärillä nauttimassa kahvia, hedelmiä ja limsaa. Alkoholia islaminuskoiset beduiinit eivät käytä. Yksi kavereista polttaa vesipiippua. Samalla keskustellaan koirista. Kun Jumaa puhuu koiristaan, hän käyttää niistä joka toisessa lauseessa nimitystä "saluki", joka toisessa "sloughi", ja sanoo niiden olevan sama asia. Hänelle näillä käsitteillä ei ole eroa.

Pari kavereista yrittää puhua Zafraa ympäri antamaan heille greyhound-pennun, mutta Zafra on tietenkin jyrkkänä, ei suostu ja yrittää puolestaan selittää, kuinka puhdasrotuinen saluki on aavikko-olosuhteisiin paljon parempi, rotuhan on vuosisatojen saatossa kehittynyt sitkeäksi ja kestäväksi. Ratajuoksija greyhound voi olla voimakas ja nopea lyhyillä matkoilla, mutta siitä ei ole juoksemaan tuntikausia kuumuudessa. Jotkut kavereista ovat tämän jo itsekin todenneet kokeiltuaan risteytyskoiria. Teltan ympärillä leikkivistä pennuista pari on kuitenkin selvästi
greyhound-risteytyksiä.

Koirat saavat tulla Jumaan telttaan. Vanha siitosuros on kytkettynä teltassa, muut sen ulkopuolella lyhyissä ketjuissa suojanaan epämääräisiä pieniä kopperoita. Vanhan uroksen toinen takajalka on jossain vaiheessa mennyt poikki, mutta se on parantunut hyvin ja koira on muuten hyväkuntoinen. Sen, kuten paikalla olevista koirista monen muunkin voisi aivan hyvin esittää eurooppalaisessa näyttelykehässä. Kiimaiset nartut Jumaa eristää, eikä pentuja synny suunnittelematta, eikä ilman että hän tietää kuka on pentueen isä.

Seurue tarkastelee paikalla olevia koiria ja vertailee niiden rakennetta. Kaverien näkemykset siitä, minkä mallinen koira on paras ja tarkoituksenmukaisin, poikkeavat toisistaan hieman, kuten koirankasvattajien yleensäkin. Jumaa kertoo samasta metsästysreissusta mistä Sultan aikaisemmin, hänen versionsa mukaan vain voittaja oli hänen oma koiransa!

Zafra on tuonut rokotteita ja punkkipantoja myös Jumaan koirille, mutta jatkossa hän toivoo, että beduiinit alkaisivat oma-aloitteisesti huolehtia koiristaan. He ymmärtävät kyllä, että vahva ja hyvinruokittu koira myös juoksee paremmin. Hän aikoo pikkuhiljaa tuoda beduiineja myös katsomaan näyttelyitä. Kun heillä on kilpailuhenkisyyttä metsästysasioissa, ehkä he innostuisivat myös näyttelyistä, ja jos he ymmärtäisivät koiriensa olevan arvokasta jalostusmateriaalia, mistä koko maailma on kiinnostunut, ehkä he saisivat kasvatukselle uusia päämääriä.

Salukia ei varsinaisesti pidetä israelilaisena rotuna, mutta Israel on ilmeisesti ainoa alueen maista, jossa on kenneljärjestö ja kenneltoimintaa. Näitä koiria on tällä alueella ollut jo kauan ennen kuin nykyiset valtiot muodostuivat. Vanhoissa kirjoissa salukia nimitetään joskus mm. persianvinttikoiraksi, eikä Persiaakaan enää ole. Israelista katsoen saluki on vanhastaan alueella esiintyvä rotu, ja niin järjestäytyneen kennelmaailman kannalta on järkevää, että siellä rotuun otetut rekisteröimättömät koirat hyväksytään muuallakin rekisteriin. Kyseessä on samanlainen luonnonkanta kuin meillä porokoirissa.

On vain ajan kysymys, milloin perinteinen elämänmuoto häviää lopullisesti muistakin Lähi-Idän maista. Sen mukana tuhansia vuosia alueella elänyt rotu menettää käyttönsä ja merkityksensä. Käsillä ovat todellakin viime hetket sen talteen ottamiseksi, ennen kuin arvokas kulttuuriperintö tuhoutuu salametsästäjiä jahtaavien poliisien luoteihin, lyhytnäköisiin risteytyksiin, tauteihin tai levottomien poliittisten olojen ja sotien melskeisiin.

SUOMESSAKIN ON AAVIKKOSALUKEJA

Suomalaiset kasvattajat ovat yleensä ennakkoluulottomia ja aikaansaapia. Suomalaiset ovat tehneet uraauurtavia ratkaisuja monessakin rodussa. Täällä on toteutettu vallankumouksellinen ajatus risteyttää pinseri ja snautseri. Himalaijalta tuotuja tiibetinmastiffeja on täällä ollut näyttelyissä ja käytetty jalostukseen, ja luonnonkannan lapinkoirien, pohjanpystykorvien ja porokoirien rekisteröinti ja rotuunotto on rutiinia. Niinpä ei ole ihme, että Suomeen on jo ehtinyt tulla aitoja aavikkosalukeja Israelista. Narttu Farha al-Faifa majailee Micaela Lehtosen hoivissa Hauholla ja uros Zafran Asli Seija Kotti-Rantalalla Kyröskoskella. Pennut saapuivat viime talvena Zafra Sirikin myötävaikutuksella.

-Itse asiassa tämä ajatus oli muhinut jo monta vuotta, kertoo Micaela Lehtonen. -Jo joskus lapsena luin kirjan arabien salukeista, ja silloin päätin, että joskus minulla vielä on tuollainen koira. Micaelalla on kaksi "tavallista" salukia ja pari mäyräkoiraa, ja joukon jatkona pomppii vielä päivähoidossa sisaren parson jackrussellinterrieri. Salukiharrastajana hän tietenkin haali käsiinsä kaiken mahdollisen saatavilla olevan rotua käsittelevän kirjallisuuden, ja amerikkalaisen rodun auktoriteetin Gail Goodmanin kirjassa kerrotaan mm. Lähi-Idässä asuneista ihmisistä, jotka ovat tuoneet sieltä alkuperäisiä beduiinien salukeja. Goodman on myös itse käynyt katsastamassa niitä paikan päällä.

-Silloin tajusin, että on todella mahdollista hankkia sieltä koiria. Otin yhteyttä Gail Goodmaniin, ja hänen kauttaan sain kontakteja. Ketju päättyi Zafra Sirikiin, ja hän pani asioihin vauhtia, selittää Micaela. -Tarkoitus oli saada uutta verta, sillä saluki on vanha rotu, jota on jo kauan jalostettu puhtaana. Vaikka se on yleisesti ottaen terve rotu, on kuitenkin joitakin ongelmia.

Salukiväki pitää maailmanlaajuisesti yhteyttä internetin välityksellä, ja myös sitä kautta Micaela on saanut tärkeitä kontakteja. Rodunharrastajien ja kenneljärjestöjen suhtautuminen aavikkosalukeihin vaihtelee hieman, esimerkiksi USA:ssa ei oikein tahdota hyväksyä tuntematonta taustaa edustavia koiria, eikä sellaisia ole saatu rekisteröityä. Suomessa rekisteröinti sujui kuitenkin ongelmitta, sillä tulokkailla oli jo Israelissa kahden polven ajalta rotuunotetut ja rekisteröidyt vanhemmat. -Rekisteröinti meni kivuttomasti, koirat merkittiin suoraan erikoisrekisteriin, kiittelee Micaela. -Meillä on hyvä lähtökohta, täällä ollaan avoimia. Sekä Kennelliitto että rotujärjestö olivat myötämielisiä.

Micaela on ollut Farhaan tyytyväinen, sen kaunis ulkomuoto jopa ylitti odotukset. Hän oli valmistautunut tinkimään ulkomuodollisista tavoitteista, jos vain kaivattua uutta verta saisi. Hän oli toki ajatellut, että ankarissa ja puutteellisissa oloissa elävät koirat olisivat kehittyneet sitkeiksi ja terveiksi ja pystyäkseen juoksemaan aavikolla niiden täytyisi olla terverakenteisia. Samalla hän kuitenkin oli varautunut siihen, että hurja muutto kuumalta hiekka-aavikolta Suomen talveen, lentomatka ja täysin uudet olot olisivat olleet pennuille järkytys ja ne olisivat olleet arkoja tai ainakin sopeutuminen kestäisi kauan. Osoittautui kuitenkin, että uudet maahanmuuttajat olivat vahvahermoisia, rauhallisia, sopeutuvaisia ja ystävällisiä. Jo heti lentoasemalla kuljetuslaatikosta päästyään ne olivat käyneet muitta mutkitta tarjotun ruokakupin kimppuun. Edes uudet ruoat eivät panneet niiltä mahaa sekaisin.

Muut salukiharrastajat ovat suhtautuneet Micaelan ja Seijan hankkeeseen ristiriitaisin tuntein. Toiset ovat olleet vilpittömästi innoissaan, mutta jotkut ovat epäilleet, että aavikkosalukin voimakas metsästysvietti tekisi siitä rasittavan eikä sitä ainakaan voisi pitää toisten, etenkään pienempien koirien kanssa. Tämä pelko on osoittautunut aiheettomaksi, Micaelan isolla aidatulla pihalla kirmailee salukikolmikko sulassa sovussa mäyräkoirien ja parsonin kanssa. Metsästysvietti kuuluu salukin olemukseen Micaelan mielestä olennaisena osana.

-Täällä jotkut ajattelevat, että metsästysvietti tekee salukin hankalaksi pitää, mutta tyypilliset salukin luonteenpiirteet, juuri ne, jotka tekevät siitä niin viehättävän, liittyvät nimenomaan metsästysviettiin. Ei sitä saisi pyrkiä jalostamaan pois, painottaa Micaela. Farha on osoittanut jo suurta kiinnostusta myyriin, joita sen mäyräkoirakaverit kaivelevat. Tavallisesti, kun saluki saa jonkun otuksen kiinni, se pikemminkin lähtee kiitämään sen kanssa pois, mutta Farha olikin tuonut saaliin suoraan Micaelalle. Näin tekee emännän kelpo metsästyskoira! Isompaa riistaa se ei ole toistaiseksi vielä päässyt näkemään, mutta Micaela on kuullut että gasellinmetsästykseen tarkoitetut koirat ovat gasellien puutteessa käyneet jopa hirviin kiinni.

Jotkut ovat myös epäilleet, että on valtava riski tuoda maahan aivan tuntemattomista linjoista koiria. Micaela on kuitenkin luottavainen, sillä tähän asti kaikki on mennyt hyvin. Jos ei mitään uskalla, ei mitään voi saavuttaakaan. Nyt tulleet koirat ovat eri kasvattajilta ja eri yhdistelmistä, ja myöhemmin on tarkoitus hankkia vielä lisää koiria eri alueilta, että saataisiin eri sukuisia. Micaela aikoo teettää Farhalla myöhemmin pentuja, ja toivoo niiden aikanaan antavan arvokasta lisäystä rodun kapeaan geenipooliin. Haaveena on päästä myös jonain päivänä itse omin silmin tapaamaan Lähi-Idän salukikasvattajia.