Balzac - 'Nando'
4.11. 1995 - 15.11. 2002

Syksyllä -95 istuimme koko perhe keittiössä kun satuin katsomaan Tiitiä kunnolla ja totesin että se oli yllättäen lihonut oikein toden teolla… Vitsailimme vielä että se on tietysti kantava, mutta sen ei pitänyt olla mahdollista, olihan Tiitin vahtiminen Tennarilta minun tehtäväni. Niin sitten Tiiti kärrättiin eläinlääkärille heti seuraavana päivänä, epäilimmehän että se keräsi nestettä.

Niin vaan selvisi että Tennari oli onnistunut välttämään haukankatseeni ultraäänen todettua että pentuja on neljä, odotetaan syntyväksi kolmen viikon sisällä! Niin alkoi valmistautuminen pentujen tuloon. Koko ruljanssi oli minun vastuullani ja pentulaatikko pykättiin huoneeseeni. Synnytyksessä menikin sitten melkein kaikki vikaan: poltot olivat heikot, yksi pentu juuttui synnytyskanavaan ja piti elvyttää, maitoa ei tullut, jne.

Vihdoin kaikki olivat turvallisesti maailmassa ja maitoakin alkoi tulla piikin jälkeen. Pentuja oli 3+1 ja nimiksi tulivat Banderas, Balzac, Bacchus ja Boheme. Bacchus jäi kotiin ja Banderas ja Boheme löysivät pian hyvät kodit mutta Balzac, jota olin ruvennut kutsumaan Nandoksi, oli toinen juttu. Siinä missä Bacchus oli määrätietoinen, peloton ja ulossuuntautunut, pikku Nando oli arka ja herkkä poju joka mieluiten istui omissa oloissaan kukkia haistelemassa. Sille piti löytää rauhallinen koti missä se saisi paljon ymmärtämystä. Se olikin menossa vanhemman tädin luo mutta kun tämä sairastui Nando jäikin minulle.

Kaupungissa asuessamme se oli stressaantunut pelkopurija, kultainen oman perheen kanssa mutta pelkäsi kuollakseen kaikkea uutta. Maalle muuttomme jälkeen tilanne selvästi parantui, mutta edelleen sitä piti kohdella silkkihansikkain. Se mieluiten söi, nukkui tai oli hellittävänä, mikä myös näkyi sen habituksessa.

Vuoden 2002 aikana Nandon arkuus alkoi taas kasvaa ja tällä kerta jo sellaisiin mittoihin ettei yhteiselämästä enää tullut mitään. Aikaisemmin Nando oli hyvin hellä ja huolehtivainen omaa perhettä kohtaan mutta nyt alkoivat raivokohtaukset ja puremiset myös kotipiirissä ja muukin lauma hermostui jatkuviin kriiseihin. Pitkään mietittyäni päätin että Nandon viimeinen päivä maan päällä olisi 15.11.02, puolitoista viikkoa poikien seitsemännen syntymäpäivän jälkeen.

Luopuminen muutoin terveestä nuoresta koirasta oli hyvin vaikeaa. Onneksi onnistuimme tekemään Nandon viimeisestä päivästä rauhallisen ja mieluisan ja kuin ihmeen kaupalla Nandolla oli muutenkin hyvä päivä: muistin taas miksi olen sitä niin rakastanut ja puolustellut muiden kritiikiltä. Muutama päivä meni voimattomana itkien, vaikka tiesin päätöksen olleen välttämätön.

Ja sen verran sentimentaalinen ihminen olen että uskon täydestäni Sateenkaarisiltaan ja siihen että Nando on nyt terve, onnellinen ja rohkea niin kuin jokaisen mäykkypojan tulisi olla, ja että tapaamme siellä joskus uudelleen.

Jag älskar dej mest av allt i hela världen, lilla Nandobjörnen Fredriksson!