Nyt on kulunut jo yli vuosi sitten aavikkosalukien saapumisen ja yhteinen aika on ollut antoisaa. Moni asia on muuttunut kun Farha on sopeutunut uuteen elämäänsä. Alku oli odotettua helpompi mutta ainahan uusi vaatii totuttelua. Farha oli tullessaan 8-kuinen laiha pieni narttu jonka korvalehdet olivat loisten jäljiltä ruvella. Arpia hoidettiin hieromalla niihin tilkka oliiviöljyä ja karva lähti arpikudoksen mukana. Pian se kasvoi takaisin terveenä ja kiiltävänä ja korvat olivat jälleen silkinpehmeät.

Zafra Sirikhan haki Farhan Negevin autiomaasta tämän ollessa puolivuotias, jolloin se oli sisarustensa lailla vielä pieni ikäisekseen. Spectorin perheen luona se sitten sai loishäädöt ja rokotukset kunnon ruokaa unohtamatta, ja alkoi kiriä rakoa umpeen. Tullessaan Suomeen kaksi kuukautta myöhemmin se oli 61 cm korkea.

Syötän koirille pelkkää kotiruokaa: raakaa lihaa, riisiä ja piimää sekä raakoja porkkanoita, silloin tällöin kananmunia, oliiviöljyä, sisäelimiä ja rustoja. Muutamassa kuukaudessa Farha lihosi 4 kg ja kasvoi 6 senttiä korkeutta! Se on siis nyt varsin iso tyttö, olematta kuitenkaan raskastekoinen. Monien aavikkosalukien tapaan se on korkeajalkainen ja mittasuhteiltaan neliömäinen. Mielenkiintoista on että sen sisarukset ovat edelleen pienikokoisempia, juuri kasvuolosuhteista johtuen.

Suurempi kasvu on kuitenkin ollut henkisellä puolella. Tullessaan Farha oli kyllä olosuhteisiin nähden varsin tasapainoinen, ystävällinen ja utelias nuori neito, mutta ymmärrettävästi kovin varuillaan kaikesta. Se ei halunnut kääntää selkäänsä kenellekään vaan kiepsahti nopeasti ympäri kun sen takaa yritti kulkea. Nostaessani halkoa laittaakseni sen uuniin se heittäytyi litteäksi lattialle kuin lyöntiä väistäen, mutta seurasi silti tiukasti perässäni koko ajan kuin yrittäen ymmärtää kuka ja mikä olen naisiani.

Se päätti myös heti ensimmäisenä iltana että sen paikka on sängyssä ja tietysti peiton alla. Se hämmästeli mäyräkoiriani, pamautti niitä tassulla, napsautti leukojaan niiden edessä, kutsui niitä leikkimään…salukeja se kumarsi nöyrästi koko vartalollaan, häntä jalkovälissä niiden suupieliä lipoen. Ruoka-aikoina nöyrästä pennusta tuli raivoisa villikoira joka puolusti ateriaansa pää alhaalla, ketarat levällään ja hampaat irvessä. Itse sain siirrellä sen ruokakuppia mutta muut koirat se ajoi tosissaan pois. Se hotkaisi ruokansa ja ryntäsi sitten pihalle oksentamaan jotta voisi syödä sen rauhassa uudestaan.

Sen päivät pyörivät ruuan ja sen hankkimisen ympärillä. Se kolusi taloa ja pihaa ja hautasi löytämänsä herkut saunan taakse. Metsästämänsä pikkuotukset se toi ensin minulle mutta kun en niitä ottanut hautasi sitten nekin pahan päivän varalle. Kesti pari kuukautta ennen kuin se tajusi että ruokaa tulee kaksi kertaa päivässä, satoi tai paistoi. Metsälenkeillä se tuli kutsuttaessa hakemaan namia ja hautasi ne sitten pusikkoon. Vakiolenkkimme oli pian namijemmojen reunustama.

Nyt Farha on tottunut mukavaan elämään eikä enää tappele ruuastaan, saattaa jopa jättää aterian väliin jos siltä tuntuu. Metsässä Farha kavereineen ovat ajaneet useampaa hirveäkin, tosin ei ateriaksi asti...

Talvi ei ole Farhan lempparivuodenaika. Sen tullessa oli helmikuu eikä sitä takista huolimatta millään saanut ulos pakottamatta. Se makaili mieluummin peiton alla leivinuunin tulta kurkkien. Maaliskuussa se sitten päätti haluavansa mieluummin juosta kuin nukkua ja ryhtyi ulkoilemaan vapaaehtoisesti, vieläpä ilman takkia. Ei se tosin vieläkään pidä kylmästä vaan istuu talvipäivinä mieluummin ikkunan ääressä Asheerahia katsellen. Asheerah (Ibriz Uzume) on ulkoilmakoiria joka ulkoilee tuntikausia pakkasessakin, viihdyttäen itseään metsästämällä lumihiutaleita tai oravia - jälkimmäisiltä se repii pään irti… Farha seuraa sen toilailuja ikkunasta ja aina kun puuha näyttää erityisen viihdyttävältä se ryntää ulos juoksemaan kaverinsa kanssa.

Pari kuukautta Farhan saapumisen jälkeen kodissamme tehtiin remontti, remonttireiskana naapurin isäntä. Farha yllätti minut olemalla pieni suojelusenkeli joka vahti minua tarkkaan. Kun isäntä nosti palkkia tai heilautti vasaraa, Farha astui eteeni ja murisi merkitsevästi. Se vahtii myös pihaporttia ja osaa olla varsin uhkaavan näköinen jos tulija on vieras. Jos tämä kuitenkin minun toimestani kutsutaan portista sisään on Farha ystävällinen: se luottaa kykyyni arvioida tulijat.

Oman perheen kanssa Farha on mitä suloisin kumppani, tottelevainen, iloinen ja hellä. Asheerahilla on ronski, flirttaileva huumori kun taas Farhan on enemmänkin lämmin ja viekoitteleva. Se on myös erittäin utelias mikä ilmenee esim. niin että jokainen uusi ostos täytyy tarkkaan tutkia ennen kuin sen saa laittaa hyllyyn, muuten Farha hakee sen myöhemmin tarkempaan syyniin. Ostosreissulta palatessa matte löytää usein kaappien ja laatikoiden sisältöä pitkin mökkiä kun aavikkoprinsessa on tehnyt inventaariota.

Asheerah ja Farha ovat molemmat dominoivia nuoria narttuja joilla on puolitoista vuotta ikäeroa ja ne mittailivat jonkin aikaa toisiaan ja ottivat usein yhteen alkuaikoina. Enää tätä ongelmaa ei onneksi ole ollut, mitä nyt joskus harvoin rähistään ohimennen, mutta muutoin ovat ystäviä ja riekkukavereita. Farha leikkii mielellään kaikenrotuisten koiravieraiden kanssa akitasta cavaliereihin ja kun matkakumppani Israelista vierailee on ilo ylimmillään.

Israelilainen uros Safi joka meni Kyröskoskelle Seija Kotti-Rantalan laumaan on sekin sopeutunut loistavasti. Se oli tullessaan 4,5-kuinen nassikka jonka perheen 13-vuotias nyttemmin edesmennyt Vili-uros otti heti siipiensä suojaan. Se nuoli pennun huolellisesti ruoka- ja pissatuokioitten jälkeen ja Safi nukkui mielellään Vili-sedän päällä.

Jokunen kuukausi sitten Seijan luona vieraili pölynimurikauppias jolla oli mukanaan iranilainen mies. Safin nähdessään iranilainen oli tipahtaa pyrstölleen ja vaati saada tietää miten oli mahdollista että moinen koira on Suomessa. Seija kertoi Safin tarinan ja viittasi vielä suomalaissyntyisiin hapsullisiin salukeihinsa selittäen että onhan näitä Suomessa enemmänkin. Iranilaismies oli kuitenkin sitä mieltä etteivät ne olleet aitoja salukeja.

Hän kysyi kohteliaasti saisiko koskettaa Safia ja selitti että tämän väri (luonnonvalkoinen) tekee sen erityisen kallisarvoiseksi. Mies oli kovin ihastunut ja sanoi ettei ollut nähnyt moista Iranista lähdön jälkeen. Hänellä oli kova huoli siitä ymmärtääkö Seija varmasti Safin arvon.

Luulenpa että ymmärtää. Meillä on kummallakin kovin onnekas olo.

Micaela Lehtonen
Qashani Saluqis
Aiemmin julkaistu Saluki-lehdessä 2/2001