Pitkän odotuksen jälkeen hetki tuntui epätodelliselta ja olimme
Seijan kanssa pyörällä päästämme salukien kauneudesta, ystävien onnitteluista ja Zafran kertomuksista. Vähältä piti ettei Zafran matka siirtynyt, sillä hän oli joutunut taskuvarkaan uhriksi Tel Avivin lentokentällä. Rahat vietiin, mutta lompakko onneksi löytyi, siellä kun olivat sekä luottokortit että matkaliput!

Erityisen suurta ihmetystä herättivät pentujen vakaat luonteet, sillä pitkän lennon välilaskuineen ja koneenvaihtoineen kokeneet koirat antoivat tyynesti koko kymmenhenkisen seurueemme ihastella ja kosketella itseään ja ryhtyivätpä vielä tyytyväisinä aterioimaan Seijan tarjoamista kupeista keskellä vilkasta terminaalia! Nuoriherra Zafran väsähti Seijan tyttären Tanjan syliin heti talvitakkiin sonnustauduttuaan pää pisamaisilla tassuilla retkottaen.

Farha kulki nätisti hihnassa parkkihalliin ja heittäytyi muina naisina takapenkille pikkusiskoni Saran syliin sen kummemmin ujostelematta. Ongelmia tuli vasta autosta poistuessamme, kun aavikoprinsessa ensi kertaa astui jäiselle tielle. Kyllä oli hankalaa! Tassut luisuivat kaikkiin ilmansuuntiin ja tytteli mätkähti milloin kuonolleen, milloin kyljelleen. Luminen piennar ei ollut sen parempi, kun maa petti oudosti tassujen alla.

Ensimmäisen yönsä Suomessa Farha vietti äitini luona, sillä kotikylään saapuessamme oli jo yö, enkä halunnut työntää tulokasta laumani keskelle pimeässä. Jossain vaiheessa Farha keksi Frolicit ja ryhtyi ärisemään äidin mäyräkoiravanhuksille. Kesken uniensa ponkaisi pystyyn siskoni Sara 10 v, virallinen salukikesyttäjämme, selätti Farhan, makasi sen päällä ja murisi!
Farha oli hyvin otettu ja nukkui loppuyön Saran sängyssä....

Farha on nyt ollut luonani muutaman päivän ja on satunnaisia
jännitteitä lukuunottamatta tullut hyvin toimeen muiden koirieni kanssa. Suhtautumisessaan ihmisiin Farha on utelias, seurallinen ja luottavainen, nöyräkin. Aavikkotausta ilmenee lähinnä kahdella tavalla: ulkoillessa Farha täytyy työntää ovesta ulos, sillä talvitakista huolimatta kylmä ja märkä inhottavat. Kerran on Farha istahtanut lumeen ja ponkaissut salamana jaloilleen: meinasi peppu pakastua! Toinen muistutus Farhan juurista on "vain nopeat elävät"-mentaliteetti - ruoka on napattava kun voi ja hotkaistava ennenkuin joku toinen ehtii edelle. Ovathan salukit useinkin ruokavarkaita, mutta Farhalla se on kuin elämän ja kuoleman asia - niin kuin tietysti on ollutkin.

Tässä kohtaa lienee paikallaan valottaa Farhan taustoja: elämänsä ensimmäiset 6 kuukautta Farha vietti kasvattajansa Sultan Abu Rekiekin luona Tel Shevan beduiiniyhteisössä Negevin autiomaassa. Sultan on harras muslimi, joka uskontonsa takia ei juuri koskettele koiriaan, vaan pitää niitä pelkästään metsästystä varten. Aavikon salukien elämä on edelleen kovaa ja vain vahvimmat selviävät. Eläinlääkäreitä ei käytetä kuten ei madotuksia saati rokotuksiakaan, joten kuolleisuus on suuri. Aavikkosalukin keski-ikä Negevissä onkin 5-6 vuotta, paljolti puutteellisen ruokavalion takia, sillä rankasta elämästään huolimatta salukeja ruokitaan pääosin vedellä ja leivällä. Huonoja tai parhaat päivänsä nähneitä metsästäjiä ei pidetä, vaan ne korvataan nuoremmilla ja vahvemmilla koirilla. Farhan tuplaisoisä, paikallinen legenda Pontiac (!), onkin tässä suhteessa harvinaisuus, sillä tämä on jo yhdeksänvuotias, ylväs ja varautunut kermanvärinen sileä uros.

Perinteiseen tapaan Farhan emä Risha hoiti pentujaan kytkettynä ilman sen kummempaa apua ihmisiltä, pennutkin proosallisesti paljaalla hiekalla. Kuten yleensä, vain vahvimmat pennut selvisivät ensimmäisistä viikoista. Zafra totesikin Farhan olevan onnekas, sillä narttujen elämä on erityisen raskasta - Rishakin astutettiin heti seuraavasta juoksusta, Farhan ollessa alle puolivuotias. Zafran sanoin, "beduiinit eivät odota- eivät koiriensa eivätkä naistensa suhteen"!

Farhan ollessa 6 kk Zafra haki sen Sultanin luota Tel Aviviin, missä se kulki ensi kertaa hihnassa ja meni hissillä Zafran asuntoon kuin vanha tekijä. Siellä se tervehti Zafran englanninvinttikoiria, söi niiden ruuat ja kävi muitta mutkitta niiden koriin nukkumaan!

Vielä samana päivänä se muutti Shai Spectorin luo, missä se asui kaksi kuukautta Suomeen tuloonsa saakka. Shai (jolla muuten on suomalainen Kirman saluki!) hoiti Farhan rokotukset ja madotukset. Tuolloin Farhalla ei vielä ollut nimeä, joten sitä kutsuttiin Sultanaksi kasvattajansa mukaan. Minun
toivomuksestani se sitten rekisteröitiin Israelin Kennelliitossa Farha al-Faifa, "Aavikon Ilo", nimellä. Farhan ja Zafranin sukutauluista puuttuu kolmas sukupolvi joten täällä ne menevät ER-rekisteriin.

Suureksi hämmästykseksemme Zafra kertoi vieneensä pennut näyttelyyn pari päivää ennen Suomen matkaa. Tuomarina oli norjalainen Kari Nylen ja menestys hyvä: Farha voitti luokkansa ja Zafran oli Paras Pentu! Zafranin isoäiti on myös ollut menestyksekäs, vaikka täysin aavikkosaluki onkin: elämänsä ensimmäisesssä näyttelyssä Tel Avivissa 1998 tämä valkoinen
narttu Hobob oli peräti RYP-5, tuomarina ruotsalainen Göran Bodegård.

Olemme hyvin onnellisia kauniiden aavikkosalukiemme johdosta ja toivomme niiden tuovan uusvanhaa voimaa ja kauneutta suomalaiseen salukikantaan. Kuten Taija Jokela, pentujen kummitäti ja "sähköpostineiti" totesi: "niissä ruumiillistuu moni salukimainen yksityiskohta, joka meiltä on kadonnut".

Tarkoituksenani on jatkossa tuoda lisää aavikkokoiria nyt kun
suhteita on solmittu useampaan maahan. Asiasta kiinnostuneet voivat kysyä lisää allekirjoittaneelta.

Micaela Lehtonen
Qashani Saluqis
Aikaisemmin ilmestynyt Saluki-lehdessä 1/2000